Kuntaliitosneuvottelut…

Neuvotteluissa ei sinänsä ole mitään väärä mutta tärkeää on miten niihin asennoidutaan. Erinäisillä sivustoilla mainostettu “mennään sinne kuka meidän tuppukylän säälistä ottaa vastaan” on vastenmielinen. Siuntio on Lohjalle lähes kultamuna jo korkeatuloisten veronmaksaisensa puolesta.

Toinen ongelma on että monet tahot kokevat neuvottelujen alkamisen jo melko varmana merkkinä siitä että liitos tulee. Miten meidän virkamiehet suhtautuvat asiaan? Onko riskinä tilanne jossa virkamiehet jättävät kunnan ja lopputuloksena meille ei jää muuta mahdollisuutta kuin liitos jo pelkästään organisaation rappeutumisen takia? Toivon todella että näin ei ole ja kaikissa puolueissa uskalletaan myös muuttaa mieltään kun kun sopimusteksti on valmis ja lopulliset faktat ovat pöydässä. Tämä koskee tietenkin myös RKP:tä.

Kuntakyselyssä kuntalaiset jakautuivat kolmeen lähes yhtä suureen leiriin, Lohjan, k-nummen ja itsenäisyyden kannattajiin. Suuri kysymys on mihin leiriin k-nummen kannattajat nyt kuuluvat. Olettamus että he nyt automaattisesti kuuluvat Lohja leiriin on mielestäni liian karkeasti yksinkertaistettu.

Kuntavaaleissa 2008 vain harvaa ehdokas liputti avoimesti liitosten puolesta ja näin ollen myös hyvin pieni osa äänestäjistä otti asiaan konkreettisen positiivisen kannan. Itseasiassa kuntaliitokseen jokseenkin skeptisesti suhtautuvia ehdokkaita äänesti valtaosa. Tämä taas on ristiriidassa kuntakyselyn tulkinnan kanssa. Vuoden 2008 jälkeen kunnan tilanne niin talouden kuin organisaationkin puolesta parantunut merkittävästi. Kaikki nämä asiat yhdessä saavat minut entistäkin vakuuttuneemmaksi siitä että demokratian toteutumisen kannalta neuvoantava kansanäänestys on lähes välttämättömyys. Itse olen sen tuloksen suhteen myös varautunut Lohjan niukkaan voittoon ja olen sen henk.koht. erittäin valmis myös hyväksymään.

No entäs se veroprosentti? Kyllä ne verot nousevat eldolohjallakin. 19,5% on tarjolla ensivuodelle ja Patinen totesi yksiselitteisesti viime viikolla että kuntaliitokset nostavat sitä entisestään. Eli voisi olettaa että ero itsenäisen Siuntion ja Lohjan välillä olisi luokkaa 1-2% lähivuosina. Kaikki eivät katso kuntaa pelkästään veroprosentin suuruuden kannalta kun vastapainona on lähidemokratia ja toimivat lähipalvelut. Lähipalvelut tulevat kärsimään, sen totesi yksiselitteisesti jo esiselvitys. Esiselvityksessä se oli jopa edellytys liitoksen onnistumiselle. Jo pelkästään Siuntio väestönkasvu on todiste siitä että veroprosentti ei ole ihmisille kaikki kaikessa vaan elämänlaadussa on muitakin puolia. Siuntiohan nostetaan aina esille jutuissa jossa esitellään maamme idyllisimpiä elinympäristöjä kuten Helsingin Sanomien laaja artikkeli viime kesällä.

Ystävällisesti,
Stefan Svanfeldt

Kategoria(t):Uncategorized

Siuntiolaiset HUOMIO!

lokakuu 5, 2010 2 kommenttia

Liittäkää tämä kaikkien tuntemienne Siuntiolaisten profiiliin ennen kuin on liian myöhäistä!

Kunnanhallitus on maanantaina 4.10.2010 päättänyt ehdottaa kunnanvaltuustolle karuinta mahdollista 550 vuotis syntymäpäivälahjaa Siuntion kunnalle ja kuntalaisille. Kunnanhallitus on mututuntumalla äänestyksen jälkeen päättänyt ehdottaa kunnanvaltuustolle, asiaan viranpuolesta parhaiten perehtyneen kunnanjohtajan pohjaehdotuksen vastaisesti, että Siuntio aloittaa kuntaliitossopimuksen valmistelut Lohjan kaupungin kanssa. Kuvaavaa, mutta ei yllättävää, oli että kunnanjohtajan pohjaehdotus sisälsi useita sivuja argumentteja liitosta vastaan kun taas Kristian Parviaisen vastaehdotus ei sisältänyt lainkaan perusteluja tai argumentteja liitoksen puolesta. Kyse on valtapelistä jossa uhrataan kuntalain vastaisesti kunnan ja kaikkien kuntalaisten etu.

Kuntaliitos johtaisi siihen että meidän Siuntion alueella asuvien mahdollisuudet vaikutta Siuntion asioihin (kouluihin, päivähoitoon, kaavoitukseen, maankäyttöön jne) supistuisivat alle 10 prosenttiin. Käytännössä meillä ei olisi mahdollisuutta vaikuttaa mihinkään Siuntion aluetta koskevaan asiaan vaan olisimme muiden hyväntahdon armoilla. Siuntion paljon syyttä ja tarkoitushakuisesti parjattu talous on juuri saatu tasapainoon ja vuoden 2009 tilinpäätös ja sekä 2010 vuoden ennusteet osoittavat että Siuntio on selvinnyt lamasta naapurikuntiaan paremmin ja kumulatiivinen alijäämä on lähes puolittunut kahdessa vuodessa (laman aikana!!). Siuntio on tunnustetusti tehokas ja elinvoimainen kunta.

Kuntaliitos ajottaan toteuttaa ilman avointa keskustelua, ilman kuntalaisten mielipiteen kuulemista kansanäänestyksessä (eivät kuulemma tiedä asiasta mitään…) ja ilman että liitosta millään tavalla perusteltaisiin kansalaisille (… eli ei ihmekään että eivät asiasta mitään tiedä).

Arvon Siuntiolainen, sinulla ON mahdollisuus vaikuttaa!! Siuntion kunnan kotisivuilla löytyy kaikkien valtuutettujen yhteystiedot. Pakottakaamme valtuutetut kuuntelemaan kuntalaisia kun heitä ei muuten kiinnosta ja ennekaikkea KYSYKÄÄ NIITÄ ARGUMENNTEJÄ! Soittakaa, lähettäkää sähköpostia tai savumerkkejä ja antakaa valtuutettujen kuulla kuntalaisten ääni vaikka eivät sitä haluaisikaan. Kiire on sillä asia (vaatimattomasti SIUNTION KUNNAN OLEMASSAOLO) aiotaan salamyhkäisyyden maksimoimiseksi lyödä käytännössä lukkoon jo ensi maanantaina (11.10.2010).

Kategoria(t):Uncategorized

Kuntaliitosten mytologiaa.

marraskuu 19, 2009 4 kommenttia

Siuntiossa nyt viriävän kuntaliitoskeskustelun eräs merkillisyyksistä on se että siinä missä itsenäisyyden puolestapuhujalta aina vaaditaan sitä valmista euromääräistä toimenpideohjelmaa niin vastapuolella riittä pelkkä vakaa luottamus kuntaliitokseen. Voi siis hyvällä syyllä olettaa että kuntaliitosten taloudelliset hyödyt ovat niin itsestäänselviä että mitään perusteluja ei tarvita.

Kuntaliitoksia seurataan tietenkin valtion puolelta tarkasti ja sisäministeriön seurantatutkimuksessa ”Kuntien yhdistymisen vaikutukset kuntien menoihin” todetaankin että kuntaliitoksilla ei ole myönteistä vaikutusta kuntien menoihin, ei edes yli 10 vuoden seurannan jälken. Liitoskuntien menojen kasvu on päinvastoin nopeampaa kuin itsenäisinä pysyneiden vertailukuntien. Eli ei aivan paras lähtökohta kunnan talouden pelastamiseen. Sama voidaan konkreettiesti todeta tarkastelemalla esimerkiksi uuden uljaan Raaseporin taloudellisesta kurimusta.

Voidaan tietenkin sormet ristissä toivoa ett juuri Siuntio olisi poikkeus jossa taloudellista hyötyä olisi saavutettavissa. Mutta vaikka esiselvitykset ovat vielä kesken niin selvityksiä tekevä konsultti on todennut että taloudellisia perusteita on vaikea löytää. Kun tähän vielä lisätään että liitsoselvitysten ohjausrymä on todennut vuoden 2013 olevan aikaisin realistinen ajankohta liitokselle niin täytyy vain ihmtellä joidenkin Siuntiolaisten politikkojen haluttomuutta ratkaista kunnan ongelmia tänään.

Pro Siuntio on jättänyt kunnanvaltuustolle aloitteen kansanäänestyksestä jonka jättöpäivään mennessä oli allekirjoittanut 279 Siuntiolaista. Aloite ei ota kantaa kuntaliitoksen puolesta tai vastaan ja siksi sen allekirjoittikin niin laaja kirjo kuntalaisia. Pro Siuntio toivoo että kansanäänestys innostaisi myös kuntaliitosten kannattajat faktapohjaiseen keskusteluun jossa uskomukset jäisivät taka alalalle. Pro Siuntion kanta itsenäisyyden puolestapuhujana ei ole sentimentaalista kotikuntaintoilua vaan perustuu ensisijaisesti siihen mitä me tutkitusti tiedämme kuntaliitosten vaikutuksista kuntien talouteen ja palveluihin.

Siuntion päättäjien tuleekin nyt viipymättä keskittyä oman kunnan talouden järjestämiseen eikä laittaa toiveitaan nopeisiin ratkaisuihin. Tähän tarvitaan selkeä yhteinen tavoite sekä puoluerajat rikkovaa yhteityötä sen saavuttamiseksi. Siuntion kunnan taloudellista tilannetta mustamaalataan kuitenkin myös politikkojen puolelta tarkoituksellisesti tavalla joka on järjenvastaista. Vaikka lehdissä on muuta väitetty niin Siuntion kumulativinen alijäämä on edelleen 2,6 miljonaa. Vuoden 2008 tase oli vain niukasti alijäämäinen ja vuodelle 2010 oli kaikki mahdollisuudet tehdä jokseenkin tasapainoinen budjetti nostamalla maltillisesti sekä kunnalis- että kiinteistöveroa. Tässäkohtaa tehtiin budjettiraameihin nähden tietoinen valinta noin puolen miljoonan euron alijäämästä, tämä vaikkka tasapainoittava kompromissiehdotus oli tehty. Syytä tähän voi vain arvailla mutta toivottavasti päätöksellä on Siuntion kuntaa ja Siuntiolaisia tukevia seurauksia.

Verotussyistä tehtävää ”kotikuntakikkailua” on jo muualla Suomessa lakiteitse saatu vähennettyä ja myös Siuntio on nyt kirjannut tämän toimenpideohjelmaansa. Tämän nyt kirjatun toimenpiteen kautta kunta tulee saamaan lisää verotuloja. Vaikka tämä on iso asiaa niin se ei voi olla kuitenkaan perusta Siuntion tulevaisuudelle mutta kumulatiivinen alijäämä sillä voidaan hyvinkin kattaa. Pro Siuntio kannattaa kuntarajat rikkovaa, tarpeen mukaan purettavissa olevaa, sopimuspohjaista yhteityötä kuten esim. LOST. Vastaavaa yhteistyötä voisi toivoa niin kiinteistönhuollon kuin myös koulutoimen osalta. Sekä Inkoossa että Kirkkonummella on noin 15 minuutin säteellä Siuntion asemalta tyhjillään olevaa koulukapasiteettiä kun taas Siuntiossa tilantarve on akuutti. Voiko otollisempaa tilannetta yhteistyölle olla?

Kategoria(t):Uncategorized

Sjundeå – bäst före 2009?

En känd finsk komiker har en sketch där han stirrar på bäst före markeringen av en butiksköpt vattenflaska och konstaterar: ”Detta är en historisk dag. Vattnet här i flaskan är 3,5 miljarder år gammalt, men i morgon har det farit illa. ”

Sjundeå firar snart sitt 550 års jubileum. Sjundeå har överlevt imperier, krig, svält, uppsving och depressioner. Men nu, år 2009, så lär det inte längre gå. Varför, har ingen kunnat förklara. Förenklade påståenden har tagit argumentationens plats. Man talar om ”storhetens ekonomi” eller ibland också bara, ”de är ekonomin” eller ”vi är så sårbara”. De följder som en kommunsammanslagning skulle ha för Sjundeåborna är dock konkreta. Vi får sämre service längre bort, inga märkbara inbesparingar och en förlorad närdemokrati. Inrikesministeriets egen utredning visar att den ekonomiskt mest effektiva kommunstorleken ligger mellan 1000 och 10000 invånare. Sjundeå har 6000 invånare. Hälsovården är det enda undantaget. Där sparar kommunen genom att vara större. Genom LOST-samarbetet har Sjundeå redan kommit upp till det optimala invånarunderlaget som ligger vid 30000. I Sverige delar man idag också mindre kommuner, men det verkat inte ha någon inverkan på vår centraliseringssjuka.

Den generation av politiker som regerat i Sjundeå under de senaste årtiondena har gjort ett riktigt gott jobb. Men det är det som sker nu, som förundrar mig. I stället för att ta ett steg åt sidan och låta nya krafter ta över, så vill de ta kommunen med sig i pension! Några svåra år och 10 månader av kaotiskt styre är inte ett argument för att stryka Sjundeå kommun från kartan. Då skulle nog Sjundeå inte överlevt tonåren.

Kategoria(t):Uncategorized

Vem hopar nu då?

lokakuu 16, 2009 2 kommenttia

Undervisningsnämden föreslår att man stryker kommuntillägget. Just så…:-(

Kommuntillägget är ett fullmäktigebeslut från bara dryga 4 månader tillbaka. Saken måste då tas upp i fullmäktige på nytt för ny behandlingt. Kontraktet med FPA skall skrivas på senast 30.10 och fullmäktige har möte först 9.11. Så de blir extra möte då i såfall, för ingen tjänsteman kan ju gå emot det gällande beslutet.

En helt annan sak är ju det faktum att man knivhugger en mängd familjer i ryggen som redan meddelat sina arbetsgivare, inspirerade av kommuntillägget, att de kommer att vara hemma nästa år. Känner själv flera som blir mindre nöjda.

En riktigt hellt annan sak är kommunala beslutsfattandets trovärdighet. Kan man i framtiden lita på andra fullmäktige “beslut”?

Kategoria(t):Uncategorized

Är det något i vattnet?

lokakuu 11, 2009 4 kommenttia

Det är något fel i Sjundeå. Föräldrar drar lärare på käften, politiker som vågar ta ställning hotas med rättegångar och präster som inte vill stöda patrasket dras inför domkapitlet…. Kommunens styrelseordförande vill inte vara sämre utan skriver i tidningar hur hela hans styrels röstar “fel” (inte lika som han) och inte fattar någonting. Ordförande… om sin egen styrelse. Samma orförande vill sätta olagliga munkavlen på nämder. Därefter efterlyser han konsensus, samarbete och öppenhet….

När jag självgick med i politiken för bara ett antal månader sedan så hade jag aldrig kunnat ana hur illamående man kan bli av allt dehär. Själv funderar jag och många andra nog dagligen om det verkligen är värt besväret.

Många har liknat det hela med ett dårhus men själv tror jag att det måste vara något i vattnet….

Stefan Svanfeldt

Kategoria(t):politik

Sorvin ääressä…

syyskuu 26, 2009 2 kommenttia

Mukava taas miksaussessioitten välissä päästä äänittämään. Nauha pyörii ja kitarat soi. Bändi on hyvinkin tiukasti groovava 90-luvun funkmetallirockista vaikutteensa ammentava Rainbow Suspenders. Pohjien äänitys on käynnissä, livenä purkkiin niinkuin pitää. Tarkoituksena äänitää 6 biisiä EPtä varten muutamassa viikonlopussa. Hyvältä vaikuttaa ja hauskaa on. Eiköhän pojat laita illalla saunan lämpiämään…

Kategoria(t):musik

Min lilla blog…

Det var någon som påstod att man inte behöver lokaldemokrati när man har bloggar. Kanske inte riktigt sant men int kan man ju ta risken att bli utanför.

Så här är den, min blög. Alltid när något retar gallfeber på mig så kommer det antagligen att hamna hit. Synd att jag är glad just nu…;-)

Joku vätti että paikallisdemokratiaa ei tarvita kun on blogeja. Ei varmasti ihan niinkään mutta miksi ottaa rikejä. Tässä sen nyt on, minun blögini…

Kategoria(t):politik
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.